Kaunis odotus kätilön palvelut

VAUVAN KEHITYS

Vauva kehittyy raskausaikana viikko viikolta ja oppii erilaisia taitoja raskauden aikana. Alla voit tutustua oman vauvasi kehitykseen viikko viikoilta ja samalla saat vinkkejä siitä mikä palvelu olisi sopiva milläkin viikoilla.

Kasvan tämän kuukauden aikana unikonsiemenen kokoisesta jo vadelman kokoiseksi! Sydämeni alkaa lyödä 25 päivän päästä hedelmöityksestä ja sykkivää sydäntäni voi tulla katselemaan varhaisultraan rv 6+3 jälkeen. Rv 8+0 jälkeen raajani alkavat kehittyä sekä aivokammioni muodostua ja selkärankani hahmottua.

Olen jo kirsikan kokoinen ja kasvan kovaa kyytiä passionhedelmän kokoiseksi tämän kuun aikana. Raajani erottuvat jo selkeästi ja liikkeeni ovat varsin näkyviä ultraäänitutkimuksessa. Rv 10+ jälkeen jaloissani alkaa erottua pieni varvasrivistö. Tykkään vilkutella ja esitellä käsiini kasvaneita sormia. Olen myös kokenut jotakin kummallista. Hikan! Se hypyttää minua kohdussa. Kasvuani ja uusia taitojani voi tulla ihailemaan varhaisultraan.

Näiden kolmen viikon aikana kasvoin nektariinin kokoisesta jo omenan kokoon! Vaihdan asentoani jo vilkkaasti. Olen taipuisa ja joskus varpaani osuvat otsaani asti. Välillä taas imen hellyyttävävästi peukaloani. Kasvuani ja siinä samassa hassutteluani voi tulla tarkastelemaan keskiraskauden ultraäänitutkimukseen.

Olen rv 16+0 alkaessa jo päärynän kokoinen! Raskauden puolivälissä olen kasvanut jo mangon mittoihin. Pelkästään kokoni ei ole muuttunut vaan olen alkanut myös kuulla! Rv 16+0 jälkeen olen kuullut äitini puhetta sekä hänen sydämensä ääniä. Joskus olen kuullut kuinka äitini maha jo kurnii. Kaikki nämä uudet äänet ovat mielenkiintoisia. En malta odottaa, että kuuloni kehittyy vielä lisää!

Rv 16+0 jälkeen voit myös halutessasi tulla tarkastelemaan sukupuoltani muun tutkimuksen yhteydessä. Asentoni voi vaikuttaa sen näkyvyyteen, mutta pyrin olemaan myötämielinen ja näyttämään sen halutessanne. Jos haluatte niin pidän sen salassa kohtaamiseemme asti. Kohtaamiseemme onkin pian jäljellä vain puolet raskaudesta! Minua voi tulla katselemaan keskiraskauden ultraan, jossa saatte tietoa kasvustani ja hyvinvoinnistani. Näette minut 2D-kuvana, mutta vaihtoehtona on nähdä minua hetken myös 3D/4D-kuvana ensimmäistä kertaa jos valitset keskiraskauden ultraäänitutkimuksen tallennuksella. Tallennuksen
valitessasi saat minusta kuvien lisäksi myös videokuvaa mukaan muistitikulle.

Puoliväli ohitettu ja olen jo papaijan kokoinen. Muutaman viikon päästä olen jo pitkä kuin maissintähkä. Olen jo käynyt rakenneultrassa, jossa minua on tutkittu, mutta tarvittaessa kasvuani voi tulla seuraamaan keskiraskauden ultraan. Olen taas kehittynyt ja minusta voidaan tehdä muun muassa painoarvio. Ultrassa voidaan myös katsoa istukkani ja napanuorani sijainti. Ensi kuussa koittaa 3D/4D-ultraäänitutkimus ja kasvatan pyöreyttä tulevia kuvauksia varten.

Näiden viikkojen aikana kasvan maissintähkän kokoisesta jo keräsalaatin kokoon. Poskeni ovat pyöristyneet ja ympärilläni on tarpeeksi vettä, jotta minua voi tarkastella parhaalla mahdollisella tavalla 3D/4D- ultraäänitutkimuksessa. Äitini söi ennen tutkimusta ja se sai minut erityisen aktiiviseksi. Touhuilen ja ilmeilen vatsassa ja pohdin näkevätköhän vanhempani minussa jo tuttuja piirteitä? Minusta tehtiin
tutkimuksen aikana taas muun muassa painoarvio ja kätilö tarkasti monin tavoin hyvinvointini. 

Rv 24+0 jälkeen olen huomannut, että kuulen yhä enemmän. Pelästyin yhtenä päivänä koiramme haukkumista ja sireeniä. Vaikka jännittikin hetken on mahtavaa kuulla ulkomaailman ääniä!

Rv 27+0 jälkeen tapahtui jotakin jännittävää. Avasin ensimmäistä kertaa silmäni. Aistini kehittyvät vauhdilla. Eräänä päivänä käännyin kohdussa pää alaspäin. Loppuraskauden aika on uutta ja jännittävää!

Seuraavan kuukauden aikana kehityn myskikurpitsan kokoisesta kookospähkinän kokoiseksi. Näiden viikkojen alussa minua voi tulla vielä katsomaan 3D/4D- ultraäänitutkimukseen vaikka suositellut viikot ovat jo ohi. Jos kasvojeni edessä on vielä tarpeeksi vettä ja asentoni on hyvä, minusta voi vielä saada hyvää kuvaa. Rv 32+0 mennessä olen kerännyt jo puolet syntymäpainostani! Minua voi tulla jo katsomaan loppuraskauden ultraäänitutkimukseen, jossa näytän kuinka olen kasvanut ja kehittynyt.

Olen jo ananaksen kokoinen ja kuun lopussa muistutan kooltani jo hunajamelonia. Olen pian jo täysiaikainen! Minua voi tulla katsomaan loppuraskauden ultraäänitutkimukseen, jossa minusta tehdään painoarvio ja asentoani tarkastellaan. Tulevasta syntymästäni voi tulla keskustelemaan kätilön vastaanotolle jossa vastataan kaikkiin kysymyksiinne. Kuulen kuinka vanhempani keskustelevat kätilön kanssa jo tulevasta synnytyksestä. Kuuntelen itsekin tulevaa mielenkiinnolla!

Olen täysiaikainen! Pian nähdään! Olen kooltani pian jo kurpitsan kokoinen. Vanhempani vuokrasivat TENS-laitteen tulevaa synnytystä varten. Meitä kaikkia taitaa vähän jännittää, mutta into nähdä on jo kova. Minua voi tulla tarkastelemaan viimeisiä kertoja loppuraskauden ultraäänitutkimukseen jossa katsotaan viimeisiä kertoja kokoani ja asentoani. Tämä oli melkoinen matka. Pienestä unikonsiemenestä pian vanhempieni syliin.