Emilia

Heippa! Olen Emilia, olen ammatiltani sairaanhoitaja ja kätilö. Lisäksi olen imetysohjaaajakouluttaja. Olen myös kahden pienen lapsen äiti, joten raskausajan, synnytyksen ja lapsivuodeajan tuntemukset ovat vielä tuoreessa muistissani.

Kätilöksi olen valmistunut vuonna 2019 ja ennen liittymistäni Kaunis Odotuksen tiimiin olen työskennellyt synnyttäneiden osastolla sekä sairaanhoitajana vastasyntyneiden teho-osastolla. Vahvuuksiini kuuluvat erityisesti imetysohjaus, synnytyskeskustelut sekä tuoreiden vanhempien tukeminen vauvan hoidossa ja käsittelyssä.

Vahvuuksiani ovat myös ihmisläheisyyteeni sekä positiivinen ja iloinen asenteeni. Kätilönä olen saanut perheiltä kiitosta rauhallisuudestani sekä lempeästä ohjauksestani.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan ja ihastelemaan tulevaa uutta perheenjäsentänne vastaanotolleni! Vastaanotollani keskustelen mielelläni myös synnytyksen jälkeisestä ajasta sekä imetyksestä.