Eevi

Moikka!

Olen Eevi, sairaanhoitaja ja kätilö. Olen valmistunut vuonna 2020. Valmistumisen jälkeen olen kerännyt monipuolisesti työkokemusta eri osastoilta, minkä ansiosta olen tottunut kohtaamaan erilaisia perheitä ja asiakkaita eri elämäntilanteissa ja perheen perustamisen eri vaiheissa. Eniten minulla on kokemusta synnytysten, sektioiden ja lapsivuodeajan hoitotyöstä.
 
Kätilönä minulle on tärkeää kohdata asiakkaani aidosti ja empaattisesti, kuunnella teidän toiveitanne ja toteuttaa yksilöllistä hoitoa. Koen, että kätilönä olen etuoikeutettu päästessäni olemaan perheiden tukena ja apuna uuden elämän syntymisessä maailmaan. Minulle on äärettömän antoisaa päästä osaamisellani ja kohtaamisellani auttamaan asiakkaitani nauttimaan odotuksesta ja valmistautumaan itsevarmuudella synnytykseen ja vanhemmuuteen.
 
Raskauden seurannan lisäksi voimme käsitellä myös muita haluamianne aihepiirejä. Voimme keskustella synnytykseen valmistautumisesta tai mahdollisesta synnytyspelosta. Synnytyksen jälkeen voin ohjata imetyksessä ja opettaa vauvan käsittelyä tai voimme halutessanne käydä läpi synnytyskokemustanne. Tärkeintä minulle on, että saatte tarpeidenne mukaista ohjausta ja varmuutta tänä erityisenä, herkkänä aikana. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!
 
I would also like to welcome all international families to my appointment. I have experience from working with high-risk pregnancies and deliveries at the leading maternity hospital in the Middle East.